Palkittu runo 2017 (juniori)

 

JA NÄEN SISUKKUUTTA
Lotta Laitila

"100 lasissa - hullunhieno Suomi?"

Katson sinua
Kun kasvat ja laajenet
Et mannuiltasi etkä männyiltäsi
Mutta maaltasi, mieleltäsi
Et tuhansilta järviltäsi, et soilta tai kuusiltasi
Mutta ihmisiltäsi, kulttuuriltasi
Niiltä, jotka merkitsevät, niiltä, jotka sinut tekivät
Avaat kätesi ja otat sen vastaan
Hoidat ja katsot perään
Niitä jotka ottavat askeleen tuntemattomaan
Ja niitä, jotka uskaltavat sanoa sanottavansa
ja muuttaa sen, minkä tulee olla muuttuvan
Ja niitä, jotka eivät pelkää tukea toisiaan
ja puolustaa oikeaa, jonka tietävät olevan
Katson sinua
Maa, jonka kansalaiset eivät tahdo nähdä naapurinsa näkevän nälkää, eikä kohoavan korkeuksiin vieressä toisten keräämässä vielä tiiliskiviänsä kasaan
Maa, jonka kansalaiset vaalivat tasa-arvoa ja oikeudenmukaisuutta viimeiseen hengenvetoonsa saakka, eivätkä edes pysty kuvittelemaan elitistejä elämään seuduillansa saakka
Maa, jonka kansalaiset uskaltavat vastustaa ja vaatia sitä, mikä on oikein, ettei kukaan tule torjutuksi tai menetä sitä, mikä tulee olla kaikkien mahdollisuus ja arvokkuus
Maa, joka asuu ripoteltuna luonnon korpeen ja urbaaniin kaupunkiin, ja asuvat yksin Mutta ylittävät turpeet ja mukulakivikadut ottaakseen toisen kädestä kiinni, keittäen kahvit, kun aika tulee olla taas yhdessä, ja katsoa eteenpäin sinne missä valoa tarvitaan
Katson sinua
Missä ihmisten ei tarvitse pelätä
Missä ihmiset rohkenevat toivomaan
Missä ihmiset luovat uutta ja vaalivat vanhaa
Ja tietävät eron siihen kumpaa vaaditaan
Katson sinua
Kuinka vauhti vain kovenee
Kuinka ihmiset jotka sinut asuttaa
Vievät sinua eteenpäin
Ja kuinka teet kaikkesi pysyäksesi mukana
Mutta saatkin huomata
Että huominen on jo tuloillaan siitä huolimatta
Väliäkö sillä onko se räntäsateessa vaiko ruskassa
Tai onko se dieselillä taikka vetyautolla
Innovaatioita yliopistosta vaiko start-up:ien teknologiaa
Täällä Suomen maassa mennään neljänkymmenen asteen pakkasessa jäällä pilkkimään,tai soudetaan kymmenen kilometriä kaatosateessa järven päähän mökkeilemään
Me menemme satanen lasissa
Pohjoisessa taikka maailmalla
Täällä ihmiset päättävät 
Miten meidän maassa eletään
Eikä yhtään huonosti jos sitä nyt minulta kysytään
Katson sinua
Maani Suomi