Palkitut runot 2017

 

KIRJASTO
Hannu Pajuniemi

Metsäänkö olen astunut.
Voi näitä kaikkia kauniita lehtiä ja kansia miten minun
aikani
millään riittää

Jospa vaikka vahingossa tallaan jalkoihini isäni aamulehden tai vaahteran lehtiä tai tammen
Tai jos kuuntelen liian tarkkaan lehtien kuisketta ja unohdun ikuisiksi ajoiksi tämän metsän siimekseen

Suomineito, kauniita kirjoja olet kotimaan lehtihyllyyn pinonnut
Väinämöinen, luistasi opin enemmän kuin aanelosista.
Virkamies saanko vähän tilaa lukea?

Voisit nimittäin sinäkin
kuulostella
ehkä pysähtyä
liikkeessäkin voi lukea
on äänilehtiä, joita voi kuunnella diginä tai ihan korvillaan
on kuvalehtiä, joita voi katsoa ruudulta tai ihan silmillään.

Kiitos pelottava kirjasto
että saan kohdata pelkoni
kuunnella lehtiä
opetella
ja ymmärtää metsän puiden syyt. 


UNETTOMIEN ÖIDEN MAA
Katriina Laslo

 

Uneton olet vieressäni tänään
Valvonut silmät ristissä verisuonet katkeillen
Ihmettelet tätä Suomen kesän yötöntä yötä
Suomalaista eksotiikkaa
Kuolimojärven lumoa ja vetovoimaa
On oikein että tänä yönä seisot sylissäni
Istut korkojeni päällä
Jalat järvestä lioten
Viisi varvasta
Kuin sorsaperhe matalassa kohmeikossa
Kesäyön viileää sirppiä väistäen
Kuu kuin kitupiikki
Viisi sorsaa jalat jäässä



Niin me istuimme ja laskimme juhannustaikojen toteutuneen
Olethan täällä etkö olekin
Maistamassa aitoa ja alkuperäistä asketiikkaa
Leukasi haukotuksesta nyrjähtäen
Nielusi punainen kupu
Olkoon se merkkinä merenkävijöille
Mielesi majakka, joka haluaa kotiin tältä saarelta
Takaisin tutun television ääreen iPadille kännykän ulottuviin
Tutulle sohvalle pimennysverhojen taakse



Ja jääräpäinen mies joka
Tulee toisesta kulttuurista ei oikein ymmärrä
Sanoo anopille ei
Vetää viivan siihen mihin sen on kuuluttava
Eikä koske ahveniin pitkällä tikullakaan
Eikä rakasta Abban sinappisilliä



Saunaan suostut kanssani
Sen kuperalle penkille lotraamaan
Saavissa lämmennyttä järvivettä
Siinä hiljalleen valuva railo
Liruna jalkani varressa
Kuin vuotava suoni
Kuin vaiettu pakko
Kun kylmään on mentävä
Ja kuumaa on kestettävä
Etkä vieläkään ymmärrä miksi


JOULUTORIN ENKELI
Erkki Kraft

Köpittelen torilla, ostan savukalan,
kukan ja villahuivin, löydän kuusenoksan
tori elää, telttakangas paukkuu

Vanha kaveri ontuu ohitse, annan lahjat hänelle
hupsahdan muistojen tulvaan...

Valkeat siivet lehahtavat, ilmestyt pyrystä,
Sinä, nuoruuteni nainen, tartut takkini hihaan

Kahlaamme hangessa kuusesi juurelle
metsä humisee, oksat rasahtelevat
kuunsäteet kimmeltävät neulasilla


KYLÄ, KIRKKO JA KAPAKKA (TANGO)
Olli Karvonen


                                       +

                                   Ukko.
                                  Pekko.
                                Tosikko.
                             Laho kirkko.
                          Raitti. Rapakko.
                         Piennar. Vatukko.
                     Spurttaava karjakko.
                    Suuntana olutvarikko.
                   Kylän kievarin oviaukko.

                Baaritiskillä aaltomaljakko.
             Ja vaasissa valkoinen vilukko.
           Jukeboksissa Kuustosen Mikko.
         Perstaskussa laihtunut lompakko.
       Pubin lähellä mutapohjainen lutakko.
     Anniskelupatiolla mahorkalla venakko.
    Puolivalmis ilmaisjulkaisun suviristikko.
    Jussin takia on pantu nätti unikkomekko.
     Käden ulottuvilla pintin keskarikolpakko.
     Kaiteella kiekuu Partasen muikkukukko.
      Uimarannassa käryää juhannuskokko.
       Krouvin takana hoitamaton taimikko.
       Savussa kröhii rupinen sammakko.
          Sitä peesaa nahkhiir eli lepakko.
             Reviirinä on kituva kuusikko.
              Kunpa mulla olisi piilukko.
                  Tahi kesän klassikko.
                      Fiskarsin talikko.
                         Tai kepakko.
                             Puukko.
                              Tukko.
                              Allikko
                           Muusikko.
                        Molliasteikko.
                    Ilmeinen tyylirikko.
               Turhautui riimiteknikko.
           Sekosäkeitä räpelsi lyyrikko.
     Sanoittaja sairastui. Ruisleipärokko.
...........................................................................

 


#NAPAKIVENPÄÄLLÄ
Emma Kontiokorpi

Lettinauhat riipi heti nurkan takana, siniset sametit tai silkin jäljitelmät, 
niillä äiti sitoi tukkaa tiukasti ja katseen kieroon. 
Paikallaan piti seisoa, hiljaa, kitisemättä olla soma, tyttö, tyär, tyvärr,
niiata ja pitää kynnenaluset puhtaina, puhua vaan saippuakuplia. 
Isän ja poikain katseen alla, tottakai, antoi olla,
vaan heti navetan nurkalla riisui kengät, puri letit ja hammasta.
Oli kyllä kanttia, enempi koltun saumassa kuin sanoja sanoa.

Vaivihkaa häpy kasvoi, samaan tahtiin kuin arvo.
Neidon napa paukkui, ja pakkanen, Ladan pakoputki ja hameen helmat, 
kun Euroopasta tuotiin appelsiineja, potkukelkalla, 
maistui kummalta perunan rinnalla, ajatus,
miten se aina niin kovasti korventaa mahaa, maata, 
kai hidas aineenvaihdunta, kertynyt kuona, kauna rasittaa ääreisverenkiertoa. 
Siksi vastaus on aina niin kiuaskiven alla.

Mäntypuisen lauteen rakoon huuhdotaan hiet ja haihatukset, 
pestään lapsus pesuvadissa, siinä emalisessa, 
jossa kesällä kasvaa kukka, mummolan portailla, pelargonia, 
joka vuosi se siinä muistuttaa: joku muu aika on aina ankarampaa aikaa, 
sää varsinkin ja nälkä, lihas, lyönti ja vyön solki, 
lujempaa rakkaus, hirsi, talot, tuskat.

Takkutukassa ja ryvettyneissä polvissa oli kuitenkin neitoainesta,
kokonaisen kuukeikun verran, sen verran että sopii sanoa. 


PUNAMARJA
Teija Karjalainen

 

                             Syksy.
                       Raikas aamu.
               Kuuran pitsittämä seitti
                      heinän korressa.

                 Paleltunut punamarja
           pudonnut heinäsirkan viuluun.

               Joutsenella siipi vielä
                         sulassa.